Hyppytekniikka treeniä

Eilen meillä alkoi Lilpun kanssa kesäkausi Ulla Kaukosen hyppytekniikkatreeneissä. Lily sai positiivisen maininnan ihan ok hyppytekniikastaan, vastoin pääsääntöisesti Cairneja se osaa käyttää takaosaansa ihan hyvin eikä ole niin etupainotteinen kuin Cairnit yleensä. Tekniikka kärsii kun koira ei keskity eikä ole ”kiinnostunut” tekemisestä. Meidän haastehan on vauhti ja sen puuttuminen, ja tätä vauhti lähdetään nyt metsästämään. Lyhyitä harkkoja että mielenkiinto pysyy yllä. Suuuuperhyper palkka. Ja kotiläksyjä. Tällä kertaa se tarkoittaa istumista pahvilaatikoiden väliin. Siispä lähden etsimään sopivia laatikoita.

Toipilas Allin vointi on mennyt eteenpäin. Alli sai viikko sitten ensimmäisen Carthropen pistoksen ja siitä on ollut huomattava apu Allin liikkumiseen! Ontuminen on lieventynyt huomattavasti ja pomputtaminen on satunnaista. Maanantaina oltiin vesimatolla ”juoksemassa”. No ei siitä sen enempää… Sanotaanko näin että Alli ei ihan hiffannut maton ideaa, vaan todisti että 5cm vedessä voi uida, peruuttaminen on myös mahdollista ja kaikki epäilyttävä pitää kauhoa suullaan sieltä vedestä. eli siis harjoitusta ei oikein voitu toteuttaa oikeaoppisesti kun mattoa ei saatu liikkeelle kun Alli touhusi omiaan. Ensi viikolla uusi yritys. sitä ennen käydään Hyvinkäällä uimassa.