Kesä kuulumisia

Ai kauheeta kun aika rientää enkä ole tänne ehtinyt päivitellä kuulumisia. Pahoitteluni. Tämä kesä vain on jotenkin sellaista aikaa että tekee mieli tehdä kaikkea muuta kuin istua koneella. Talvella ehtii taas.

Ensin paljon onnea KULTA pennuille Roope, Taavi, Hemmo, Eppu ja niiden sisko Hippu, jotka täyttivät 24.6 huikeat 3 vuotta!
Sitten näyttelykuulumisia. Itse en olekaan tälle kesälle paljoa omien koirien kanssa näyttelyihin ehtinyt, agikentät ovat vetäneet enemmän. Lisäksi kävin keväällä kehätoimitsija kurssin ja näin ollen viime aikoina on tullut näyttelyissä oltua enemmän ”työpuolella”. Monta ihanaa (ja ehkä myös ei niin ihanaa) ihmistä on tullut tavattua ja en malta odottaa että pääsen tämän harrastuksen parissa aikaani viettämään.
Alku kesästä pyörähdettiin Maisan ja Ringon kanssa helteisessä Tallinnassa. Sieltä kotiin tuomisena ei ollut kuin kokemusta. No sitähän koskaan ei ole liikaa 😉 Orivedeltä Maisa kävi hakemassa tuomari Tino Peharilta arvion ERInomainen ja luokkasijoitus 2.
Tuusulassa oli 30.6 näyttely jossa tuomarina oli Päivi Eerola. Mukana oli kolme Taikatuiskulaista. Kiitos Hannamari, Marika ja Hannes aktiivisuudesta.
Leevi (T. Sisukas Sählä ensilertaa virallisessa näyttelyssä) JUN EH
Aatu (T. Aurinkoinen Armas) AVO ERI ja
”kiharakarvainen” Cairni Lennu (T. Rokki-Makkara) AVO EH.
Penturintamalla odotellaan juoksuja. Hipun pitäisi aloittaa juoksunsa ”hetkenäminähyvänsä” ja Lilyn juoksuja odotellaan myöhemmin syksyllä. Molemmista suunnitelmista voi lukea lisää pentuja suunnitteilla kohdasta.
Näitä odotellessa jatketaan kesästä nauttimista, kuten Taika mummo!

Vastaa