Vuoden vaihde

Niin se vain taas yksi vuosi tuli päätökseensä ja on uuden aika. Tässä vaiheessa on syytä muistella vähän kulunutta vuotta ja miettiä tulevaa. Näyttelyrintamalla kulunut vuosi oli ikimuistoinen, ehdottomasti tärkeimpänä ja mieleenpainuvimpana asiana on Ranen erkkarin voitto kesäkuulta. Sellainen ei ihan joka vuosi satu kohdalle! Lisäksi Lilyn ja Ranen inttivalion sekä Hillan Suomen muotovalion arvot ovat hienoja juttuja. Innolla odotan nuoren polven varttumista ja heidän kehiin astelemistaan. Pentusuunnitelmiakin tälle vuodelle on, Hipun alkutalveen suunniteltu pentue siirtyy kesälle ja samoin ajatuksenani on astuttaa Lily loppu vuodesta. Sinne kuitenkin on vielä pitkä matka ja sitä ennen on aika nauttia koirien kanssa yhdessä olosta sekä harrastamisesta.

Kiitos kaikille kasvatin omistajille, ystäville ja tutuille kuluneesta vuodesta ja onnea ja menestystä tulevalle! Tavataan taas tassutellen!

Kuvassa lumisissa tunnelmissa Leevi a. T. Sisukas Sählä. Hannekselle ja Marikalle kiitos kuvasta.

Vastaa